Olen kahden vuorokauden sisään päässyt kahdelle (tai oikeastaan peräti kolmelle) aivan mahtavalle keikalle.
Näistä aikajärjestyksessä ensimmäinen oli ihanan Tonoksen mielettömän monipuolinen konsertti, jossa matkattiin Kreikasta Kiinaan pitkin Silkkiteitä. Kappaleita oli lähes jokaisesta maasta matkan varrelta.
Seuraavaksi pääsin Tavastialle, jossa pääesiintyjänä oli mielettömän taitava ja muutenkin mainio aavikkobluesartisti Bombino. Ennen Bombinoa esiityi Faarao Pirttikangas, jonka olin nähnyt puolisen vuotta sitten levynjulkaisukeikalla. Tiesin odottaa loistavaa musiikkia ja hyviä esiintyjiä, mutta odotukseni ylittyivät silti täysin. Faarao oli monin verroin parempi kuin edellisellä näkemälläni keikalla, levystä nyt puhumattakaan. Ja se edellinenkin keikka oli todella hyvä.
Bombinoa kuvaamaan keksin vain yhden sanan, ja se on huikea. Pidän näköjään kovasti yhtyeistä, jotka koostuvat pelkästään kielisoittimista ja rummuista.
Yleensä hyvää kaukaa tulevaa musiikkia kuunnellessa minut valtaa kaukokaipuu ja voimakas halu matkustaa musiikin ja tanssin perässä milloin mihinkin. Tällä kertaa vain virnistelin onnellisena, koska aion hyvin pian tehdä juuri niin - matkustan vuodenvaihteessa Burkina Fasoon kolmeksi viikoksi opiskelemaan musiikkia ja tanssia. Aiheesta seurannee postaus jos toinenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti