Kitarahaasteen 2. päivä: Sävy.

Kitarahaasteen 2. päivän teemana on tone, joka tässä suomentuu mielestäni parhaiten sävyksi. Opin, että akuseen kitaraan ei kannata takertua liian tiukasti, jotta se pääsee soimaan kunnolla. Kannattaa kiinnittää huomiota siihen, miten näppää kieliä, ja myös miettiä vasemman käden sormien asento otelaudalla sellaiseksi, että kielet soivat mahdollisimman hyvin. Niinhän minä jo teenkin.

Ehkä myöhemmin palaan tämän videon pariin ja keskityn yksityiskohtaisempiin ohjeisiin siitä, miten plektraa kannattaa pitää, ja miten sen kannattaisi osua kieliin. Nyt on edelleen olennaisempaa, että plektra ylipäänsä pysyy kädessä ja osuu jotakuinkin oikeisiin kieliin.

Kitarahaasteen 1. päivä: Metronomi

Kolmikymmenpäiväisen kitarahaasteen ensimmäisessä osassa Eric Skye puhuu asiasta, josta hän käyttää sanaa groove. Ymmärtääkseni grooven voisi tässä kohtaa suomentaa vaikkapa ajantajuksi tai vaikkapa rytmitajuksi, vaikkei se toki kata käsitettä alkuunkaan.

Oli miten oli, Skye lähestyy gruuvia aika lailla puhtaasti tahdissa pysymisen näkökulmasta,  ja kertoo aina soittavansa metronomin kanssa silloin, kun soittaa yksin ilman yleisöä.

Olen aina silloin tällöin yrittänyt opetella käyttämään metronomia, ja olen kokenut sen valtavan hankalaksi asiaksi. Minusta metronomin kanssa soittaminen on ollut tylsää ja vaikeaa koko kuluneiden kahden ja puolen kitaransoittovuoteni ajan. Hermostun ja turhaudun nopeasti, enkä ole oikein keksinyt, miten motivoituisin opettelemaan sen käyttöä.

Ehken koskaan keksikään. Skyen innottamana olen kuitenkin aina silloin tällöin ottanut metronomin esille, vaikka vain hetkeksi. Voi hyvin olla, että joskus innostun. Jos näin ei käy, ei haittaa.

30-päiväinen kitarahaaste

Iki-ihana Eric Skye on tehnyt opetusvideoiden sarjan, jonka ideana on tarkastella kitaransoittoa eri näkökulmaita kolmenkymmenen päivän ajan.

Aloitin näiden videoiden parissa jo kesällä, ja olenkin käytännössä sulatellut ensimmäistä videota siitä asti. Kysymys on metronomin käyttämisestä, ja siinä olikin sulateltavaa kerrakseen.

Nyt suunnitelmanani on jatkaa kitarahaasteen parissa ja kirjoitella niiden kirvottamia ajatuksia ylös sitä mukaa, kun niitä syntyy.

Rappuset taivaaseen

Olen alkanut opetella Stairway to Heaveniä. Ensimmäinen osa sujuu jo.

Opin jo lapsena Wayne's Worldistä, että sitä ei sitten soiteta koskaan, missään. 

Take Five

Olen yrittänyt viime aikoina opetella pitämään taukoja. Se on hyvin, hyvin vaikeaa. Tähän teemaan sopivasti olen tarttunut  uudelleen mainioon kappaleeseen nimeltä Take Five, jonka soitukierron opettelin ensimmäistä kertaa muistaakseni kesällä 2013. Olisin voinut vannoa, että täällä on sille omistettu kirjoituskin, mutten juuri nyt löydä sitä.

Nyt olen vähitellen opetellut melodiaa pieni palanen kerrallaan, ja se alkaa sujua! Olen aivan hullaantunut siihen, miten olen onnistunut opettamaan sormeni hyppelemään kieleltä toiselle tavalla, jota en olisi kaksi vuotta sitten pitänyt lainkaan itselleni mahdollisena. Mutta mahdollista se on.

Opetellessani olen katsonut jaksokaupalla Dr Whota. Suhteellisen miellyttävänä sivuvaikutuksena on, että Take Fiven soittaminen vie minut nyt suoraan aikamatkailun ja avaruusolioiden maailmaan, jopa niin, että tietyt melodian kohdat yhdistyvät aivan tiettyihin Tohtorin seikkailuihin.