Vappuaaton kitaratunti

oli parhautta, kuten nuo kitaratunnit nyt yleensäkin tuppaavat olemaan.

Rupesimme soittamaan kappaletta Josef, Josef, joka on minulle ennen kaikkea Sielun Veljien biisi, vaikka mm. Laila Kinnusen versio on myös erittäin tuttu. Se on niin kiva!

Opin taas yhtä sun toista soinnuista, muun muassa sen, että sointumerkintä Em7-5 tarkoittaa Em7-sointua, jossa pohjasävelestä (tässä tapauksessa E:stä) kvintin päässä oleva sävel putoaa puolisävelaskeleen verran. Ja että aivan saman asian voi merkitä toisellakin tavalla, johon jotenkin liittyy G-molli, mutta senpä unohdinkin jo.

Opin myös, että on olemassa laulaja, lauluntekijä ja kitaristi nimeltä Roky Erickson, ja että Roky Ericksonilla on ihan kohta loppuunmyyty keikka Tavastialla sekä joukko yllättävän erilaisia hyviä kappaleita, joista osan olen joskus mahdollisesti kuullut tietämättä yhtään, kenestä on kysymys. Tähän mennessä suosikkini on I walked with a Zombie, puhtaasti sillä perusteella, että siinä on tasan neljä sointua, jotka toistuvat täsmälleen samassa järjestyksessä, ja se on siis mahdollista oppia nopeasti. Sanatkin taisivat olla kaikki tuossa kappaleen nimessä. Harmi vain, että sointujen joukossa on F. Plonkia on siis luvassa ja paljon.

Tänä keväänä olen myös tutustunut aivan mahtavaan yhtyeeseen nimeltä The Cramps, joiden tuotannosta tutustuin ensimmäisenä kappaleeseen Zombie Dance, joka on edelleen mielestäni yksi parhaista. Tämä on erikoista, koska en ole koskaan aiemmin tuntenut minkäänlaista vetoa zombieihin, mutta ne tuntuvat jotenkin olevan toistuva motiivi tämän kevään suosikkikappaleissa. Olen kyllä kärsinyt jonkinasteisesta keväuupumuksesta, eli voi olla, että olen tällä hetkellä varsin otollisessa tilassa samastumaan eläviin kuolleisiin.

Sen kunniaksi linkki kappaleeseen Zombie Dance, joka on The Crampsin levyltä Songs the Lord Taught Us. Kokonaisuudessaan ihan loistava levy, kun haluaa joko purkaa tai saada sellaista energiaa, joka saa ihmisen pomppimaan iloisesti seiniä pitkin. Hyvässä mielessä.

Mutta nyt: vappu! Marenkia! Parsaa! Hollandaisea! Kuohujuomaa!

Plonk plonk, trallallaa

on mitä osuvin nimitys äänelle, joka syntyy, kun aloittelija soittaa kitaraa eikä voi olla laulamatta. Se on ääni, joka raikaa tätä nykyä kotonani kaiken aikaa. Heti kättelyssä on kerrottava, että kunnia tämän kauniin onomatopoeettisen sanaliiton keksimisestä ei suinkaan kuulu minulle, vaan eräälle toiselle Marille, joka myös on hiljattain aloittanut kitaransoiton.

Olen soittanut kitaraa nyt laskutavasta riippuen joko kolmisen kuukautta tai vähän kolmatta vuosikymmentä. Lapsuudenkodissani oli sekä kitara että kitaransoittotaitoinen isä, joten oli luontevaa, että aloitin kitaransoiton aina uudelleen alusta noin puolen vuoden välein. En koskaan päässyt kovinkaan pitkälle. Noin 12-vuotiaana ryhdyin suunnittelemaan, että menisin kitaratunneille, mutta meni vielä jokunen vuosi, ennen kuin pääsin sinne asti: ensimmäinen kitaratuntini oli tämän vuoden helmikuussa. 

Kun alkuvuodesta otin yhteyttä tulevaan kitaransoitonopettajaani, kuvittelin, että kävisin kerran viikossa tunneilla ja harjoittelisin kotona ehkä parina päivänä viikossa. Mutta kuinkas sitten kävikään. Olen koko kevään ollut aivan rakastunut kitaraani ja soittamiseen, ostanut läjäpäin levyjä ja kitaratarvikkeita sekä yhden kitaran lisää, käynyt vuosien tauon jälkeen keikoilla ja perustanut yhden bändin. Kitaransoitto aiheuttaa minussa suunnilleen samanlaisen fyysisen reaktion kuin halaus rakkaalta ihmiseltä tai pulahdus mökkijärveen. Ahdistukset sulavat pois ja kaikki on taas paremmin. Luonnollisestikin olen aivan koukussa.

Olen varsin verbaalinen ihminen, joten tämä hurahdukseni on tarkoittanut sitä, että perheeni, ystäväni, tuttavani ja tietysti myös soitonopettajani saavat seurata jatkuvaa puhe- ja kirjoitustulvaa aiheesta. Aluksi kuvittelin, että into puhua ja kirjoittaa soittamisesta ja kaikesta siihen liittyvästä laimenisi hyvin pian, mutta tällä hetkellä tuntuu, että tarve sen kuin lisääntyy. Siispä päätin perustaa tämän blogin. Tarkoitukseni on pitää jonkinlaista väljähköä soittopäiväkirjaa ja kirjoittaa kaikesta vähänkin aiheeseen liittyvästä sitä mukaa, kun mieli tekee. 

Trallallaa!