Olin noin 12-vuotias, kun isäni muisti pitkästä aikaa Janis Joplinin. "Tää sun täytyy kuulla", hän sanoi, ja laittoi levylautaselle Pearl-levyn ja asetti neulan B-puolen toisen raidan kohdalle. Kyseinen raita on tietysti Janisin loistoversio Kris Kristoffersonin klassikkokappaleesta Me and Bobby McGee, ja minä olin tietysti välittömästi aivan myyty. Tuosta hetkestä alkaneen ensimmäisen Bobby-kauteni jälkeen elämässäni on säännöllisin väliajoin ollut jaksoja, jolloin sitä on tullut kuunneltua uudestaan ja uudestaan ja uudestaan, sekä laajempia Pearl-kausia, jolloin soitossa on ollut koko levy.
Nyt viimeisen viikon ajan olen soittanut kyseistä kappaletta levysoittiminen sijaan kitaralla. Tavallaan se on hyvin helppo soitettava, ja sitten kuitenkin kaikessa yksinkertaisuudessaan varsin haastava, etenkin, jos haluaa laulaa mukana, ja minähän haluan. Nyt se taitaa kuitenkin olla aika pitkälti opittu: soitin sitä eilisellä kitaratunnillani, ja pystyin jopa jossain määrin laulamaan mukana. Tunnetustihan kitaratunnilla kaikki on aina hankalampaa kuin yksin kotona.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti