Ulostuloja

Soitin lauantaina ystävien häissä kitaraa ihan oikealle yleisölle ensimmäistä kertaa ikinä. Kyseessä oli samalla tuoreehkon ja vieläkin nimettömän laulu- ja soittoyhtyeemme ensiesiintyminen, vaikka riveistämme puuttuikin yksi jäsen. Meitä oli siis nyt neljä, lauloimme kaikki, minä säestin kitaralla ja Heini soitti kauniin huulijarppusoolon. Kappaleena oli Juice Leskisen aamuyöklassikko 3.30, joka meidän mielestämme sopi hääparille kuin nenä päähän. En ole valitettavasti aivan varma, oliko hääpari samaa mieltä. Esitys ei mennyt ollenkaan hullummin, saimme odottamattoman paljon kehuja ja pyynnön esiintyä eräissä valmistujaisissa syksyllä. Jos jotain olisi voinut tehdä toisin, niin ehkä olisi voinut soittaa vielä toisenkin kappaleen.

Häiden jatkojen jatkoilla meidän kotonamme annoin sitten periksi halulleni ottaa kitara esille, ja kyllä kannatti. Soittelin kaikenlaista ja välillä kommentoin keskusteluun jotain – kerrankin maltoin enimmäkseen antaa keskustelussa suunvuoron muille, kun sain olla jatkuvasti äänessä taustalla. Jossain kohtaa aloin sitten soittaa 3.30:tä ja jatkoilijat alkoivat laulaa, joten se tuli lopulta laulettua oikeaankin vuorokaudenaikaan. Samaan syssyyn meni sitten myös Paratiisi ja muutama muukin kappale. Oli niin kivaa.