Äitienpäivän aaton plonkuttelua

Kävin tänään katsomassa Capilotractées-nimisen esityksen Cirkossa. Kirjoitin siitä perusteellisemmin Mari-tädin lokissa, mutta täälläkin on pakko kertoa, miten onnessani olin, kun lavalle ilmestyi heti alkun nainen, kitara, toinen nainen ja ukulele: olin todella onnessani. Kun nämä kaksi kauniisiin mekkoihin ja korkokenkiin pukeutunutta naista roikkuivat hetkeä myöhemmin hiuksistaan katossa, soittivat samalla sähkökitaraa ja bassoa ja pomppivat ja ankkakävelivät (tähän tyyliin) ilmaa pitkin poikin, olin pakahtua. En ole varma, olenko koskaan nähnyt mitään niin siistiä. Minun on nähtävästi pakko kasvattaa pitkät hiukset, jotta voin tehdä samoin. Sitä ennen minulla on hyvä tekosyy hankkia uusi paitamekko, ja ehkä kengätkin.

Heti kotiin päästyä oli välittömästi pakko päästä soittamaan. Ilokseni huomasin, että mieheni Juhan (eli Juha-sedän) kitara Sunnuntai (tuttavallisemmin Nunnu) istuskeli valmiiksi sohvalla soitetun ja tyytyväisen näköisenä. Pari Mrs. Robinsonia myöhemmin Juha itsekin ilmestyi paikalle ja ryhtyi soittamaan ehkä parasta äiti-aiheista kappaletta ikinä, joka on tietysti Leevi and the Leavingsin Matkalla Motowniin. Soitimme sitten sitä yhdessä aika pitkään, ja ai että, oli kivaa.

Sunnuntai on vielä varsin uusi perheenjäsen (se täyttää ensi viikolla kuukauden) ja Juha vielä minuakin tuoreempi kitaransoiton harrastaja, joten pääsimme oikeastaan vasta nyt ensimmäistä kertaa soittamaan kunnolla yhdessä. Juha on tosin suhteessa harjoituksen määrään suorastaan ärsyttävän hyvä soittamaan, ja pelkäänkin pahoin, että hän soittaa aivan pian paremmin kuin minä, vaikka harjoittelisin miten paljon hyvänsä. Mutta ehkä minulle tekee hyvää yrittää ymmärtää, ettei se olekaan minulta pois.

  

Äitienpäivän kunniaksi linkki, jonka takaa löytyy laulu eräästä huippuhäiskästä, nimittäin äiskästä. Hyvää äitienpäivää kaikille!