No friend to those with noses

Sunnuntain perinteisen rasva- ja suolabrunssin äärellä pohdiskelin, että olen nyt sellaisessa vaiheessa kitaransoittoni kanssa, että haluaisin opetella ulkoa liudan helppoja kappaleita ja sitten soittaa niitä mahdollisimman paljon ja mahdollisimman monissa eri tilanteissa (erityisesti puistopiknikeillä, jatkojen jatkoilla ja mökkireissuilla). Menin brunssilta suoraan kitaratunnille ja kuinka ollakaan, sain Jannelta peräti kuusi uutta kappaletta harjoiteltavakseni entisten lisäksi, vaikken edes lausunut ajatustani ääneen missään vaiheessa. Ihan parasta.

Kaikki kappaleet ovat älyttömän kivoja soitettavia, ja haastettakin niissä on mukavasti vähän eri määrät. Nyt kun olen edelleen (vai jälleen) flunssassa voin pysytellä suunnilleen mukavuusalueeni sisällä eli sellaisissa kappaleissa, joita soittaessa ei pahemmin tarvitse ajatella. Listallani on vaikka mitä iki-ihania klassikoita, joista tietysti kerron myöhemmin lisää, mutta tällä hetkellä ylitse muiden nousee Frendeistä tuttu Smelly cat, klassikko tietysti sekin. Sitä on mielettömän nasta soittaa ja laulaa juuri nyt, koska se on niin hassu ja niin helppo, ja koska tällaisina flunssaisina suihkuttomina pyjamapäivinä on tavallistakin helpompi samastua siihen haisukissaparkaan. Kaiken tietysti kruunaa seksikäs räkä-ääneni (this chick sounds good!). Thank you my babies!