Olen lainannut viritysmittarini Jennille, joka on juuri aloittanut kitaransoittoharrastuksensa uudelleen eikä vielä omista sellaista. Vaihdoin viime viikolla Jennin kitaraan kielet. Oli toinen kerta elämässäni, kun suoritin kyseisen operaation, ja se sujui oikein hyvin. Olen lähes yhtä naurettavan ylpeä itsestäni kuin ensimmäiselläkin kerralla. Jennin kitaraan tuli heti ihan uudenlainen suhde Jennin kitaraan, jotenkin paljon intiimimpi, kuin aiemmin. Kyseistä kitaraa on myös nyt paljon aiempaa hauskempi soittaa, sillä vanhat kielet olivat varsin järkyttävässä kunnossa - en aivan ymmärrä, miten ne saattoivat pysyä kitarassa katkeamatta kiinni, sillä punotut kielet olivat aivan läpikotaisin ruosteessa ja nailonkieletkin olivat silminnähden hapertuneet.
Asettumattomien kielten vuoksi Jennin tarve oli tietysti minun tarvettani suurempi, joten lainasin hänelle Lani-Kaita eli Kaitsua (mittarini on merkiltään Lanikai, makes me happy). Itse lainasin sitten Juhan viritysmittaria eli Pikkumustaa ja onnistuin välittömästi kadottamaan sen johonkin sotkuisen asuntomme uumeniin, joten nyt meidän on ollut pakko virittää kokonaan korvakuulolta. Ja kas, sehän sujuu helpommin kuin koskaan! Kovin nopeaa se ei vielä kuitenkaan ole, joten olen joutunut nyt kokemaan tarkentuneen sävelkorvan kääntöpuolen oikein kunnolla: on hyvin rasittavaa, kun kitara ei ole vireessä, ja sen kuulee, muttei millään jaksaisi ryhtyä taas virityspuuhiin. Olen kiroillut varsinkin G-kieltä viime päivinä antaumuksella.
Olen jo kauan sitten huomannut, että kolme matalinta kieltä on jostain syystä huomattavasti helpompi virittää kuin kolme korkeinta. Olen kuitenkin jostain kumman syystä tottunut virittämään kitaran ylhäältä alas enkä toisin päin, joten olen tähän asti virittänyt aina vaikeimmasta helpompaan enkä päinvastoin, kuten kannattavaa olisi. Päivän viritysoivallus on siis tämä: kun virittää kitaran pianon tai muun vastaavan moniäänisen äänilähteen avulla, kuten minä tällä hetkellä teen, ei ole minkään maailman väliä, mistä kielestä aloittaa. Ja tämän asian tajuamisessa minulla meni liki neljä kuukautta! Voi minua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti